Kuvaus
Kotimaisen Björn-kevytterän runko on alumiinia. Teräteräs on Björnin omaa tuotantoa ja sen ominaisuudet on nimenomaan kehitetty jääurheiluun sopiviksi; samaa terästä käytetään hokkariterissä, joita puolestaan käyttävät NHL-pelaajatkin. Erityisesti terän liuku on saanut paljon kehuja, mikä johtuu juuri teräksestä.
Viking Light -profiili on kehitetty Suomessa yhdessä luistelijoiden kanssa. Profiilissa on hyväksi havaittuja piirteitä Gold Sealista, mutta sitä on muuteltu luistelijoiden toiveiden mukaisesti. Siten on luotu uusi profiili, joka ei ole minkään aiemman terän kopio.
Kevytterän huomattava ominaisuus on nimensä mukaisesti keveys. Tyypillisesti kevytterät ovat noin kolmanneksen perinteisiä kevyemmät, mikä tarkoittaa lähes sata grammaa per terä. Newtonin toisen lain mukaan F = ma, joten mitä kevyemmät välineet, sitä helpompaa on luistelu. Jääkiekossa varusteet ovat keventyneet 2000-luvulla huomattavasti, mutta jostain syystä taitoluistelijat epäilevät keveyttä. Aivan suotta: kilpaurheilussa on turha antaa tasoitusta. Eräs syy epäluuloisuuteen voi olla se, että joidenkin kevytterien sanotaan pitävän poikkeuksellista ääntä, mikä puolestaan saattaisi vaikuttaa tuomareiden arvosteluun. Björn-kevytterä ei aiheuta tällaista resonanssiääntä.
Siis kolme etua (liuku, keveys, äänettömyys) on nyt saatavilla hintaan, joka on kilpailijoiden vastaavia perinteisiäkin teriä edullisempi (vrt. Pattern 99, Gold Seal). Siksi Björn Viking Light on hinta-laatusuhteeltaan erittäin edullinen ja vieläpä kotimainen valinta. Se sopii kansainvälisen tason kilpailijoille, mutta ei ole liian vaikea eikä millään tavalla liioiteltu 2-hyppyjä harjoittelevalle. Pikemminkin päinvastoin, sillä nuorilla luistelijoilla voimatasot ja oma massa ovat pienempiä, jolloin heille keveydestä on suhteellisesti suurempi hyöty.
Björn Viking Light on myös Makar Suntsevin valinta!