Luistintohtori osti 19.8.2019 Antin Pyörän koko taitoluistintarvikevaraston. Kauppaan kuului kymmeniä Risportin kilpatason kenkiä, jotka on tarkoitus myydä edullisesti pois. Erityisesti on kokoja 220…245. Lisäksi kauppaan kuului vastaava setti Wilsonin laatuteriä.

Kunhan varasto saadaan selvitettyä, julkaistaan tarkat tuotelistat Luistintohtorin nettisivuilla. Mutta kannattaa kysyä jo nyt, jos on jotakin erityistä hakusessa. Esimerkiksi ulkojääluistimet kannattaa hankkia hyvissä ajoin.

Samalla on hyvä muistaa, että Luistintohtorilta saat tilattua Risportin, Edean ja Jacksonin kaikki mallit myös aivan uutena. Rohkeasti luistinkaupoille: yhteistyökumppanien avulla onnistumme varmasti.